Miten teollisuusyritys voi nopeuttaa tuotekehitystä kiristyvässä kilpailutilanteessa?
Tuotekehitykseltä odotetaan jatkuvasti enemmän. Uusia tuotteita ja ominaisuuksia pitäisi saada markkinoille nopeammin, asiakkaiden tarpeisiin pitäisi pystyä reagoimaan ketterästi ja samalla kustannusten, laadun ja valmistettavuuden pitäisi pysyä hallinnassa.
Käytännössä kehitystyö ei kuitenkaan aina etene suunnitellusti. Oma suunnittelutiimi voi olla kiinni asiakasprojekteissa ja päivittäisessä tekemisessä, tai projektiin tarvitaan osaamista, jota omasta organisaatiosta ei juuri sillä hetkellä löydy.
Entopin asiantuntijoiden mukaan tuotekehitystä voidaan usein nopeuttaa merkittävästi, kun oikeat asiat ratkaistaan riittävän aikaisin ja tarvittava osaaminen saadaan mukaan projektiin oikeassa vaiheessa.
Teollisuusyrityksen tuotekehitystyö jää helposti kiireellisempien töiden jalkoihin
Yksi tavallisimmista haasteista on yksinkertainen: tuotekehitykselle ei ole riittävästi aikaa.
Asiakkaat puhuvat välillä kertyneestä tuotekehitysvelasta. Myynti- ja asiakasprojektit menevät ymmärrettävästi helposti kehitystyön edelle. Tuotekehitystä voidaan tehdä niiden ohessa, mutta silloin eteneminen on hitaampaa eikä kokeiluille ja virheille välttämättä jää riittävästi tilaa, Entopin Aku Arasola kertoo.
Toinen tyypillinen tilanne syntyy silloin, kun kehitysprojektiin tarvitaan sellaista erityisosaamista, jota yrityksessä ei ole omasta takaa tai jota tarvitaan vain tietyssä projektin vaiheessa.
Myös liian kapea näkökulma voi hidastaa kehitystyötä. Kun saman tuotteen kanssa on työskennelty pitkään, olemassa olevia ratkaisuja ei välttämättä enää haasteta riittävästi.
Entopin Tuomo Kuusi näkee ulkopuolisen asiantuntijan yhtenä vahvuutena juuri uuden näkökulman tuomisen.
Jos halutaan saada tuoterakenteeseen suurempia hyötyjä, pelkkä pienten asioiden viilaaminen ei aina enää riitä. Ulkopuolisin silmin tuotteeseen voidaan löytää kokonaan uusia vaihtoehtoja.
Tuotekehitystä nopeutetaan tekemällä oikeat asiat riittävän aikaisin
Nopeampi tuotekehitys ei tarkoita suunnitteluvaiheiden ohittamista. Usein päinvastoin.
Projektin kokonaisaikaa voidaan lyhentää, kun vaihtoehtoja arvioidaan riittävästi jo konsepti- ja esisuunnitteluvaiheessa ja tekniset reunaehdot tunnistetaan ennen yksityiskohtaisen suunnittelun aloittamista.
Tuomo nostaa yhdeksi tärkeimmistä asioista hyvän speksauksen.
– Jos projektin alussa ei tiedetä riittävän tarkasti, mitä ollaan tekemässä ja mitä ratkaisulta vaaditaan, tekeminen ei ole tehokasta ja lopputulos voi jäädä vajaaksi. Konseptivaiheeseen kannattaa panostaa, koska siinä määritellään suuri osa tuotteen ominaisuuksista ja kustannuksista.
Jo tässä vaiheessa kannattaa tarkastella esimerkiksi:
- tuotteen toiminnallisia vaatimuksia
- tavoiteltavaa kustannustasoa
- materiaaleja ja valmistusmenetelmiä
- tuotteen käyttö- ja toimintaympäristöä
- valmistuspaikkaa ja valmistettavuutta
- sovellettavaa lainsäädäntöä ja standardeja
- rakenteen lujuutta ja teknistä toimivuutta.
Mitä myöhemmin keskeinen ongelma havaitaan, sitä enemmän sen muuttaminen yleensä vaikuttaa jo tehtyyn suunnitteluun.
Tekninen laskenta auttaa tekemään päätöksiä jo ennen valmista tuotetta
Teknistä laskentaa ja lujuuslaskentaa ei tarvitse käyttää vain valmiin suunnitelman tarkastamiseen.
Niiden avulla voidaan jo tuotekehityksen alkuvaiheessa vertailla eri ratkaisuja, arvioida rakenteiden toimivuutta ja tehdä perusteltuja materiaalivalintoja.
– Lujuuslaskenta kannattaa ottaa mukaan jo projektin alkuvaiheessa. Silloin voidaan varmistaa ratkaisun toimivuutta, määritellä tarvittavia materiaaleja ja saada jo alustavaa tietoa kustannuksista. Jos laskenta tehdään vasta siinä vaiheessa, kun lopulliset mallit ja piirustukset ovat valmiit, mahdolliset muutokset aiheuttavat helposti ylimääräistä työtä ja viivettä, Tuomo sanoo.
Simulointien avulla voidaan myös optimoida rakenteita ja todentaa ominaisuuksia ennen ensimmäisen fyysisen tuotteen valmistamista.
Samalla voidaan vertailla vaihtoehtoja faktoihin perustuen: mikä ratkaisu on riittävän luja, mikä materiaalivalinta on tarkoituksenmukainen ja miten ratkaisu käyttäytyy suunnitellussa käyttöympäristössä.
Lue myös: Miten hyvä mekaniikkasuunnittelu säästää projektin aikana?
Valmistettavuus kannattaa ottaa mukaan jo konseptivaiheessa
Hyvä tekninen ratkaisu ei vielä riitä, jos sitä on vaikea tai kallis valmistaa.
Siksi myös valmistettavuuden näkökulma kannattaa ottaa mukaan jo tuotekehityksen varhaisessa vaiheessa.
Tuomon mukaan esimerkiksi materiaalivalinnoilla voi olla yllättävän suuri vaikutus projektin myöhempään sujuvuuteen.
Tyypillinen tilanne on, että suunnittelu on tehty tietylle materiaalille tai profiilille, mutta myöhemmin havaitaan, ettei ratkaisu sovi hyvin lopullisen valmistajan tuotantoon tai materiaalin saatavuus on heikko. Silloin jo pitkälle vietyjä suunnitelmia voidaan joutua muuttamaan merkittävästi.
Kun valmistusmenetelmät, käytettävissä olevat materiaalit ja valmistajan mahdollisuudet tunnetaan ajoissa, tällaisia muutoksia voidaan vähentää.
Milloin ulkopuolinen suunnitteluosaaminen nopeuttaa tuotekehitystä?
Ulkopuolista suunnittelukumppania ei tarvitse ottaa mukaan koko tuotekehitysprojektin toteuttajaksi.
Usein suurin hyöty saadaan siitä, että oikeanlaista osaamista ja resursseja voidaan käyttää juuri siinä vaiheessa, jossa niitä tarvitaan.
Ulkopuolinen kumppani voi auttaa esimerkiksi silloin, kun:
- oma tiimi osaa tehdä työn, mutta kapasiteetti ei riitä
- projektiin tarvitaan erityisosaamista vain määräajaksi
- halutaan haastaa olemassa olevaa ratkaisua uudesta näkökulmasta
- tarvitaan teknistä laskentaa tai mitoitusta päätöksenteon tueksi
- konseptia tai prototyyppiä pitää kehittää eteenpäin
- valmistettavuutta halutaan parantaa
- kehitysprojekti ei etene muun työn rinnalla riittävän nopeasti.
Tuotekehitysprojektit ovat usein määräaikaisia, jolloin pysyvän oman resurssin rakentaminen ei aina ole tarkoituksenmukaista.
– Joustava ulkopuolinen resurssi voidaan ottaa mukaan juuri siihen vaiheeseen, jossa sitä tarvitaan. Luotettavan kumppanin kanssa myös jatkuvuus säilyy: samaa osaamista voidaan hyödyntää uudelleen seuraavassa kehitysvaiheessa tai uudessa projektissa, Aku kertoo.

Ulkopuolisen asiantuntijan kannattaa tulla mukaan mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään
Asiakkaalla ei tarvitse olla valmista toimeksiantoa tai täydellisesti määriteltyä projektia ennen ensimmäistä keskustelua.
Päinvastoin: usein parhaat ratkaisut syntyvät siinä vaiheessa, kun vaihtoehtoja voidaan vielä aidosti arvioida.
– Usein kehitettävät kohteet ja jopa uudet ideat syntyvät keskustelun aikana. Mitä aikaisemmin pääsemme mukaan keskusteluun, sitä enemmän pystymme vaikuttamaan lopputulokseen, Aku sanoo.
Entopin asiantuntija voi työskennellä asiakkaan oman tiimin rinnalla joko asiakkaan tiloissa tai etänä. Selkeät palaverikäytännöt ja jatkuva yhteydenpito mahdollistavat sen, että ulkopuolinen asiantuntija voidaan liittää tiiviisti osaksi projektia ilman tarpeettomia viiveitä.
Joustavaa suunnitteluosaamista myös kasvun tueksi
Entop on mukana asiakkaidensa tuotekehityksessä monella eri tavalla.
End Linen kanssa yhteistyömalli mahdollistaa suunnitteluosaamisen käyttämisen joustavasti silloin, kun kasvava yritys sitä tarvitsee ilman, että kaikkea suunnittelukapasiteettia täytyy rakentaa omaan organisaatioon.
Anstarin kanssa Entop on ollut mukana tuotekehityksessä ja suunnitteluautomaatioiden hyödyntämisessä. Suunnitteluautomaatio on esimerkki erityisosaamisesta, jota yrityksen ei välttämättä ole järkevää rakentaa kokonaan itse.
Salpomecin kanssa yhteistyössä on puolestaan kehitetty uusia tuotteita ja ratkaisuja huomioiden samalla valmistettavuus, kustannustehokkuus ja markkinan muuttuvat vaatimukset.
Useissa projekteissa Entopin asiantuntijat tulevat mukaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Ratkaisuja, materiaalimääriä ja teknistä toteutettavuutta voidaan arvioida jo ennen varsinaisen suunnittelun alkamista – joskus jopa ennen kuin asiakas on antanut oman tarjouksensa eteenpäin.
Lue asiakastarinat: End Line | Anstar | Salpomec
Viisi asiaa, jotka kannattaa ratkaista ennen kuin tuotekehitykseen lisätään vauhtia
1. Määrittele tavoite.
Mitä tuotteen tai ratkaisun pitää käyttäjälle ja liiketoiminnalle mahdollistaa?
2. Tunnista reunaehdot.
Millaisia teknisiä, valmistuksellisia, kaupallisia tai lainsäädännöllisiä rajoitteita ratkaisuun liittyy?
3. Varmista oikea osaaminen.
Mitä kannattaa tehdä oman tiimin voimin ja missä kohdassa ulkopuolinen asiantuntija voi nopeuttaa tai parantaa lopputulosta?
4. Tee päätökset oikeassa järjestyksessä.
Selvitä mahdollisimman aikaisin ne asiat, joiden muuttaminen myöhemmin aiheuttaisi merkittävästi uudelleensuunnittelua.
5. Huolehdi jatkuvasta kommunikaatiosta.
Kun kaikki osapuolet tietävät projektin etenemisestä, tarvittavat päätökset ja resurssit voidaan ottaa mukaan oikeaan aikaan.
Tuotekehityksen nopeuttamisessa ei lopulta ole kyse vain siitä, kuinka nopeasti suunnittelija saa piirustuksen valmiiksi.
Olennaisempaa on se, kuinka nopeasti hyvä idea saadaan muutettua teknisesti toimivaksi, valmistettavaksi ja kaupallisesti järkeväksi ratkaisuksi – ilman, että kiire siirtää ongelmat projektin myöhempiin vaiheisiin.
Onko teillä tuotekehitysprojekti, joka ei etene niin nopeasti kuin pitäisi?
Keskustele Entopin asiantuntijan kanssa siitä, missä kohdassa ulkopuolinen suunnitteluosaaminen voisi auttaa viemään projektia eteenpäin. Varaa tästä alta 30 minuutin keskusteluaika Akun tai Kimmon kanssa.
Kerromme mielellämme lisää
Tarjoamme vuosikymmenten kokemuksella arvokasta näkemystä erilaisista haasteista ja niiden ratkaisemisesta eri teollisuudenaloilla.
Keskustellaan suunnittelutarpeestasi - Varaa aika